Siirry sisältöön

Kirjaamisasiantuntija luotsaa läpi muutoksen

 

 

Kirjaamisasiantuntija luotsaa läpi muutoksetn. Haastattelussa Diakonissalaitoksen IT-projektipäällikkö ja kirjaamisasiantuntija Teemu Jokela.

Kirjaamisvalmennuksen pilottiryhmään osallistunut Teemu Jokela kertoo, miten valmennus auttaa Diakonissalaitosta valmistautumaan tulevaan.

Kun Teemu Jokela teki ensimmäiset sosiaalihuollon kirjauksensa vuonna 1995, oli hänellä käytössään DOS-pohjainen asiakastietojärjestelmä. Paljon on muuttunut 25 vuodessa, mutta paljon on myös säilynyt ennallaan.

– Sain ensimmäiset oppini tietojärjestelmään kirjaamisesta, kun työskentelin ohjaajana Tervalammen kartanon kuntoutuskeskuksessa. Osa opeista kulkee yhä mukana, Jokela toteaa.

Tänä päivänä Jokela ylläpitää kollegansa kanssa kirjaamisessa käytettäviä tietojärjestelmiä Diakonissalaitoksen IT-projektipäällikkönä. Laitoksella valmistaudutaan tällä hetkellä Kanta-palveluihin liittymiseen rekisterinkäyttöoikeudella, joten mahdollisuus osallistua Kansa-koulu III -hankkeen kirjaamisvalmennuksen pilottiryhmiin tuli kuin tilauksesta.

Pilottivalmennuksiin osallistui neljä laitoksen työntekijää, joista kaksi oli kertaajia ja kaksi ensikertalaisia. Heidän lisäkseen Diakonissalaitokselta löytyy useita muita valmennuksen suorittaneita työntekijöitä. Jokela pitää tilannetta hyvänä.

– Meillä on ollut Kanta-palveluihin liittymisen vuoksi aito tarve valmennuksen tarjoamalle tiedolle. Kirjaamisen tavat muuttuvat vääjäämättömästi ja kirjaamisvalmennus on auttanut meitä valmistautumaan näihin muutoksiin, Jokela kertoo.

Vuonna 2016 kirjaamisasiantuntijaksi valmentautunut Jokela osallistui itse kertaavan valmennuksen pilottiryhmään. Kolmannen Kansa-koulu -hankkeen järjestämä valmennus on kehittynyt sekä sisällöiltään että toteutustavaltaan.

Uudenmuotoinen valmennus suoritetaan itseopiskeluna Kirjaamisfoorumi -nimeä kantavassa digitaalisessa oppimisympäristössä. Oppimisympäristö ja päivitetyt oppimateriaalit saavat kertaavalta kirjaamiskonkarilta kiitosta.

– Oppimisympäristössä toimiminen oli helppoa ja työmäärä oli sopiva. Lisäksi valmennuksen sisältöä oli tuotu myös lähemmäs arjen todellisuutta case-esimerkkien ja tehtävien avulla, Jokela kiittelee.

Ja juuri arkisessa työssä muutokset tulevat Jokelan mukaan näkymään. Siksi on tärkeää, että työyhteisöstä löytyy joku, joka osaa kertoa tulevasta yhteisellä kielellä. Tähän kirjaamisvalmennus tarjoaa Jokelan mukaan hyvät edellytykset.

– Edessä olevat muutokset eivät ole ensisijaisesti tietoteknisiä, vaan tärkein muutos tapahtuu arjessa ja kirjaamisen tavoissa. Valmennettu kirjaamisasiantuntija osaa sanoittaa nämä muutokset omalle työyhteisölleen ymmärrettävällä tavalla, Jokela kiteyttää.

Haluaisitko ryhtyä kirjaamisasiantuntijaksi? Onko organisaationne liittymässä Kanta-palveluihin? Kysy Kansa-koulu III -hankkeen järjestämistä sosiaalihuollon kirjaamisvalmennuksista sähköpostitse: info (at) kirjaamisfoorumi.fi

Palaa Kirjaamiskertomuksia -blogiin

Vieritä ylös