Raportti: Hyvinvointialueilla ratkaistavana useita sosiaalihuollon kirjaamiseen liittyviä haasteita seuraavan kahden vuoden aikana
Tuore raportti perustuu Kansa-koulu 4.0-hankkeen toteuttamaan kyselyyn, jolla kartoitettiin sosiaalihuollon kirjaamisen kehittämisen nykytilaa tulevilla hyvinvointialueilla.
Sosiaalihuollon kirjaaminen on suurten muutosten keskellä. Vuoden 2021 marraskuussa voimaan tullut asiakastietolaki velvoittaa julkisia ja julkisen sosiaalihuollon lukuun toimivia yksityisiä sote-organisaatioita liittymään Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon 1.9.2024 mennessä.
Arkistoon liittyminen edellyttää hyvinvointialueilta uudistuksia, jotka haastavat alueiden tietoteknisiä valmiuksia sekä henkilöstön osaamista. Valtakunnallinen Kansa-koulu 4.0-hanke toteutti vuoden 2022 kesä- ja syyskuun välillä kyselyn, jonka avulla selvitettiin tulevien hyvinvointialueiden valmiutta kohdata tulevina vuosina edessä olevat muutokset.
Kyselyyn saatiin vastaus kaikilta 21 hyvinvointialueelta sekä Helsingin kaupungilta. Tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava, että hyvinvointialueet eivät kyselyn toteuttamishetkellä olleet vielä aloittaneet toimintaansa, eikä kaikilla vastaajilla ole ollut välttämättä tarkkaa kokonaiskuvaa kaikista kyselyn aihealueista.
Hyvinvointialueet tarvitsevat juoksevan lähdön
Kyselyn vastauksista käy ilmi, että hyvinvointialueet etenevät eri tahdissa kohti Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönottoa. Kuvaavaa on, että osa alueista oli jo liittynyt tai liittymässä arkistoon vuoden 2022 aikana, kun osalla alueista kipuiltiin yhä 1.1.2021 alkaen vaaditun sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen palvelutehtäväluokituksen käyttöönoton kanssa.
Haasteita tuottavat alueilla käytössä olevat moninaiset asiakastietojärjestelmät, joiden tulee täyttää tietyt tekniset vaatimukset, jotta liittyminen Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon on ylipäänsä mahdollista. Järjestelmiin tehtäviä muutostöitä sekä kokonaan uusien järjestelmien hankintoja on käynnissä ja suunnitteilla useilla alueilla.
Hyvinvointialueiden vastauksista käy myös ilmi, että alueilla olevaa sosiaalihuollon kirjaamiseen liittyvää osaamista ei välttämättä ole osattu hyödyntää riittävästi. Kansa-koulu-hankkeet ovat valmentaneet sosiaalihuollon organisaatioihin kirjaamisasiantuntijoita vuodesta 2015 alkaen. Kirjaamisasiantuntijat ovat hyvin tiedossa alueilla, mutta esimerkiksi kirjaamisasiantuntijoiden rooleja ja tehtäviä ei ole määritelty hyvinvointialuetasoisesti.
Hyvinvointialueiden tulee käynnistyttyään tarttua tarvittaviin kehittämistoimiin ripeästi ja koordinoidusti, jotta Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon liittyminen voi toteutua ajallaan 1.9.2024 mennessä koko maassa.
Tutustu Sosiaalihuollon kirjaamisen kehittämisen tila 2022 -raporttiin.
Kyselyn vastausten pohjalta on koottu myös hyvinvointialueiden vastauksia havainnollistava karttatyökalu, josta saa yleiskuvaa sosiaalihuollon kirjaamisen kehittämisen tilasta kansallisella tasolla. Tutustu raportin karttatyökaluun tästä.
<< Palaa Kirjaamiskertomuksia -blogiin
Lisätietoja: Kansa-koulu 4.0-hanke, info@kirjaamisfoorumi.fi
Kansa-koulu 4.0 on järjestyksessään neljäs sosiaalihuollon kirjaamisosaamista vahvistava Kansa-koulu-hanke. Hankkeen toteutuksesta vastaavat yhteistyössä sosiaalialan osaamiskeskukset.
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt hankkeelle avustusta vuodelle 2022. Avustus on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, jonka rahoitus tulee EU:n elpymisvälineestä (Next GenerationEU).