Asiantuntija-apu hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen
Vasso tukee ja kehittää väestön hyvinvointia koskevan tiedon käyttöönottoa ja edistää tiedon hyödyntämistä kuntien palveluiden suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Alueellisella hyvinvointitiedolla tunnistetaan kehittämistarpeita ja hyviä käytäntöjä sekä edistetään tietopohjaista kehittämistyötä.
Vuodesta 2012 lähtien Vasso on toiminut kuntien ja alueiden asiantuntija-apuna sähköisen hyvinvointikertomuksen käyttöönotossa niin teknisesti kuin sisällöllisestikin edistäen hyvän käytännön leviämistä Varsinais-Suomen alueelle.


Sähköinen hyvinvointikertomus on Kuntaliiton omistuksessa oleva työväline. Vasso toimii työvälineen pääkäyttäjänä kuntien suuntaan Varsinais-Suomessa ja koordinoi sopimuskuntien hyvinvointijohtamista. Varhan osalta pääkäyttäjä on Paula Sundqvist.
Sähköinen hyvinvointikertomus löytyy osoitteesta: www.hyvinvointikertomus.fi
Vasso tarjoaa kunnille asiantuntija-apua myös muiden hyvinvointiasiakirjojen (esim. hyvinvointitilinpäätös, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, päihde- ja mielenterveyssuunnitelma) toteuttamiseen ja seurantaan sekä yleisesti tilastotyöskentelyyn sekä erilaisten tiedonkeruiden toteuttamiseen (esim. kyselyt, haastattelut, työpajat, asiakasraadit).
Työn sisällöstä, laajuudesta ja työskentelytavasta sovitaan kuntien kanssa aina erikseen. Vasso ja kunta tekevät toimeksiantosopimuksen, jossa määritellään työn sisältöä, tapaamisten ja yhteistyön luonnetta ja määrää sekä kustannuksia ja muita yksityiskohtia.
Asiantuntija-avun hinta vuonna 2023 on 65€/tunti (+alv).
Keskikokoisen kunnan hyvinvointikertomustyön koordinointi kustantaa noin 5000€ (+alv).
Vuosittainen hyvinvointiraportti keskikokoiseen kuntaan kustantaa noin 2000€ (+alv).
Lisätietoja ja tarjouspyynnöt:
Kehittämispäällikkö Ville Santalahti, ville.santalahti(at)vasso.fi, puh. 050 559 0701
Alueellinen hyvinvointikertomus toteutettiin ensimmäisellä kerralla vuonna 2015 Lounais-Suomen alueellisena hyvinvointikertomuksena kattaen Varsinais-Suomen lisäksi myös Satakunnan. Jotta alueellinen hyvinvointikertomus palvelisi mahdollisimman hyvin myös sote- ja maakuntauudistusta, päätettiin se toteuttaa vuonna 2017 ainoastaan Varsinais-Suomen kattavana maakunnallisena hyvinvointikertomuksena.
Varsinais-Suomessa toimii alueellinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä. Työryhmä perustettiin vuoden 2015 lopussa työstämään alueelliset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painopisteet, tavoitteet ja toimenpiteet osaksi Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelmaa. Järjestämissuunnitelma on hyväksytty alueen kunnissa sekä sairaanhoitopiirin valtuustossa ja sen osana on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpideohjelma, joka esitetään alueellisen hyvinvointikertomuksen osassa II.
Varsinais-Suomen alueellinen hyvinvointikertomus 2021 on nyt toteutettu siten, että se palvelisi mahdollisen maakunnallisen järjestäjän tarpeita mahdollisimman kattavasti . Järjestäjän on tulevaisuudessa kyettävä tilaamaan alueen väestön sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut siten, että ne vastaavat väestön palvelutarpeeseen. Lisäksi järjestäjällä on vahva intressi pyrkiä vaikuttamaan korjaavien sote-palveluiden tarpeisiin toteuttamalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtäväänsä hyvässä yhteistyössä alueen kuntien kanssa.
Toivomme, että alueellinen hyvinvointikertomus auttaa meitä kaikkia muodostamaan yhteistä kuvaa varsinais-suomalaisten hyvinvoinnin tilasta ja edesauttaa sitoutumista yhteisiin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteisiin ja toimenpiteiden toteuttamiseen.
Varsinais-Suomen Hyvinvointikertomus 2021
Lisätietoja:
Ville Santalahti
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus
puh. 050 559 0701
ville.santalahti(at)vasso.fi
Materiaalit

Läntinen Pitkäkatu 21-23 E 4.krs, 20100 Turku
puh. 050 559 0700
etunimi.sukunimi [at] vasso.fi
www.vasso.fi
Y-tunnus: 1796674-1
VASSON UUTISKIRJE
Tilaa uutiskirjeemme, niin saat sähköpostiisi kuukausittaisen tietopaketin Varsinais-Suomen sosiaalihuollon tärkeimmistä keskusteluaiheista, tapahtumista ja uutisista.