Ajankohtainen opinnäytetyö: Sosiaalityötä seksuaalisuuden kanssa

Helmi Vihro

SOSIAALITYÖTÄ SEKSUAALISUUDEN KANSSA

– Sosiaalityöntekijöiden käsityksiä seksuaalisuuteen liittyvien teemojen kanssa työskentelystä

Seksipositiivisuus on käsite, joka on tullut viime vuosina monille tutuksi niin somesta, televisiosta kuin sanomalehtien sivuiltakin.  Seksipositiivisuus ei tarkoita sitä, että ”kaikkien pitäisi harrastaa enemmän seksiä”, vaan se on käsite, joka kohtelee seksuaalisuutta osana kaikille kuuluvia ihmisoikeuksia. Seksipositiivisuus muistuttaa, että kaikilla on oikeus saada asiallista tietoa seksuaalisuudesta ja seksuaaliterveydestä. Kaikilla on myös oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan suostumuksellisesti ja ilman häpeää, tuomitsemista tai väkivallan uhkaa.

Koska seksuaalisuus on olennainen osa inhimillistä hyvinvointia ja ihmisoikeuksia, voidaan se myös nähdä olennaisena osana sosiaalityötä. Kuitenkin juuri seksuaalisuuteen liittyvien teemojen äärellä sosiaalityö on perinteisesti joko vaiennut, tai kiinnostunut niistä vasta silloin, kun niihin liittyy ongelmia ja sortoa.  Tärkeää olisi valaista seksuaalisuuteen liittyviä teemoja myös riskeihin, väkivaltaan, ja tiettyihin vähemmistöihin rajattujen näkökulmien ulkopuolelta. Minua kiinnosti tietää, millaisena teemana seksuaalisuus näyttäytyy sosiaalityössä, kun sitä tarkastellaan asiana, joka on kaikkien hyvinvoinnille yhtä olennaista, yhteiskunnallisesta asemasta tai identiteetistä riippumatta.

Haastattelin opinnäytetyöhöni kuutta sosiaalityöntekijää. Kysyin heiltä, millaisia kokemuksia heillä on seksuaalisuuden kanssa työskentelystä. Kysyin myös millaisia työtapoja he hyödyntävät seksuaalisuuden teemojen kanssa, ja millaisia käsityksiä heillä on seksuaalisuuden merkityksestä sosiaalityölle. Haastatteluista kävi ilmi sama näkemys, mitä vastaavissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu: haastateltavieni mielestä seksuaalisuus olisi ehdottoman tärkeä sisältö sosiaalityölle, mutta koulutus ja työelämän rakenteet eivät tarjoa riittäviä valmiuksia ja mahdollisuuksia työskentelyyn, eivätkä tunnista aiheen tärkeyttä riittävästi.  Seksuaalisuus oli ollut monella tapaa läsnä haastateltavien työssä, mutta usein se myös lähinnä kummitteli piilevänä teemana taustalla, tai jäi täysin näkymättömiin. Haastateltavien työtavat seksuaalisuuden kanssa perustuivat pitkälti sosiaalityön ns. perustyökaluihin, kuten puheeksi ottamiseen ja elämänkaari- ja verkostonäkökulmiin. Tämä viittaisi siihen, että seksuaalisuuden kohtaamista voisi sosiaalityössä kehittää melko helposti jo olemassa olevien työmenetelmien soveltamisella.

Kaiken kaikkiaan tutkimukseni keskeisiä tuloksia on se, että seksipositiiviset näkökulmat voisivat parantaa sosiaalityön kykyä vastata asiakkaidensa tarpeisiin, turvata seksuaali– ja ihmisoikeuksien yhtäläistä toteutumista, sekä kohdata myös niitä kokemuksia, kun seksuaalisuutta on jollain tapaa rikottu. Seksuaalisuus ja seksuaaliterveys tulisi nähdä kiinteinä osina hyvinvointia myös sosiaalihuollossa, eikä vain jonain, mikä kuuluu terveydenhuoltoon. ”Ja sitä miettii et, haloo, ei tää pelkkä terveysasia ole, tää on kovin sosiaalinenkin asia”, kuten eräskin haastateltavani totesi.

Opinnäytetyöni voit lukea englanniksi täältä.

Helmi Vihro valmistui valtiotieteen maisteriksi Turun yliopiston sosiaalityön pääaineesta loppuvuodesta 2020. Opintojen ohella hän on työskennellyt muun muassa lapsiperhesosiaalityön ja sosiaalipäivystyksen parissa, ja tällä hetkellä hän jatkaa toisia opintojaan psykologian tutkinto-ohjelmassa Åbo Akademissa. Helmille on tärkeää yhdenvertaisuus ja  aidot kohtaamiset, ja hän toivoisi, että kaikilla olisi mahdollisuus yhtäläisiin seksuaalioikeuksiin. Hän haluaa välittää lämpimät kiitokset tutkimukseen osallistuneille sosiaalityöntekijöille sekä ohjaajalleen Anniina Kaittilalle korvaamattomasta tuesta.