Siirry sisältöön

Gradupraksiksen 2019-2020 arviointi

Etusivu » Blogi » Yleinen » Gradupraksiksen 2019-2020 arviointi

Vasson Gradupraksis-pilotti on valmis!

Yksinkertaistaen kyse on osaamiskeskuksen järjestämästä tuetusta gradunteosta. Gradupraksis vastaa rakenteellisen sosiaalityön tarpeeseen luomalla näkökulmia laajasti sosiaalityön kenttään ja sillä tehtävään käytännön tutkimukseen. Käytännön tutkimuksen sekä muiden käytäntöön linkittyvien selvitysten tekeminen tuovat sosiaalityölle lisäarvoa vaikuttavuuden ja työnteon prosessien arvioimiskyvyn kehittymisen kautta.

Praksiksessa opiskelijalle nimettiin Vassosta yhteyshenkilö.  Opiskelijoiden gradutyöskentelyä tuettiin mm. aineistojen hankkimisessa avustamalla ja asiantuntijaohjauksella. Praksiksessa järjestettiin ohjattuja lähitapaamisia sekä vapaampia Gradua ja kahvia -keskusteluja. Vaikka poikkeusaika loi omat haasteensa lähityöskentelylle, ovat gradut edenneet mainiota tahtia kohti painoa.

Kokeilun valmistuttua osallistuneille opiskelijoille järjestettiin palautekysely, jonka tulokset ovat rohkaisevaa luettavaa. Osallistujat kokevat saaneensa osaamiskeskukselta merkittävästi tukea gradutyöskentelyynsä. Vertaistyöskentely, kollegiaalisuus ja asioista keskusteleminen koettiin mielekkäiksi työtavoiksi gradunteossa. Palautekyselyn monivalinnat tukevat muodostuvaa kuvaa gradupraksiksesta myönteisenä kokemuksena.

Taulukko 1. Kyselyn väitteiden koonti. Vastaukset asteikolla 1-5 (ei lainkaan-paljon).

väitekeskiarvo
Praksiksesta on ollut hyötyä4,5
Pienryhmäkeskustelut hyödyllisiä3,25
Yhteyshenkilöstä tukea graduun4,25
Gradua ja kahvia- tapaamiset hyödyllisiä4,25
Olen gradun kanssa toivomassani vaiheessa4,25
Osallistuisin praksikselle uudestaan4,75
Suosittelisin praksista muillekin4,75
Väitteiden keskiarvo
(kaikki väitteet eivät taulukossa)
4,3

Tällaisen taulukon edessä sietää paukutella henkseleitä. Kuvainnollisia skumppapulloja paukuteltaisiin, ellei vertauskuvaa olisi kulutettu loppuun sosiaalityön tutkimusrahoituksen päädyttyä sosiaalihuoltolakiin.

Osallistujat esittivät praksikselle myös parannusehdotuksia. Saatujen kokemusten ja kehitysehdotusten myötä gradupraksista on tarkoitus kehittää edelleen. Tavoitteena on vakauttaa gradupraksis yhteistyömuotona yliopiston kanssa ja antaa tuleville sosiaalityön maisteriopiskelijoille mahdollisuus linkittää työskentelynsä kentän ajankohtaisiin teemoihin.

Kategoriat
logo

Läntinen Pitkäkatu 21-23 E 4.krs, 20100 Turku
puh. 050 559 0700
etunimi.sukunimi [at] vasso.fi
www.vasso.fi
Y-tunnus: 1796674-1

VASSON UUTISKIRJE

Tilaa uutiskirjeemme, niin saat sähköpostiisi kuukausittaisen tietopaketin Varsinais-Suomen sosiaalihuollon tärkeimmistä keskusteluaiheista, tapahtumista ja uutisista.

Vieritä ylös