Joukkuelaji vai keskinäistä kilpailua?

Sosionomi ja kokemuskumppani Ani Leikonniemi pohtii kohtaamattomuutta lastensuojelun asiakassuhteissa. Mistä työntekijän ja asiakkaan välinen kohtaamattomuus voi johtua ja miten aitojen kohtaamisten syntymistä voidaan edesauttaa?

 

Lastensuojelun tulisi olla joukkuelaji, jossa kaikki osalliset tähtäävät lapsen edun toteutumiseen. Valitettavasti työn arjessa kohdataan ajoittain myös toinen urheilumaailmasta tuttu ilmiö, eli keskinäinen kilpailu ja vastakkainasettelu.

Yksikään itseään arvostava ja omaan työhönsä panostava työntekijä ei tietenkään halua asiakassuhteisiinsa vastakkainasettelua. Sitä ei kaipaa myöskään oman perheensä asioita hoitava asiakas. Miksi asiakassuhteissa silti välillä päädytään kentän vastakkaisiin päätyihin?

Onko syynä kohtaamattomuus?

On vaikeaa kohdata toinen, jos emme puhu samaa kieltä. Yhteistyö voi olla sujuvaa vain, jos dialogi rakentuu oikealla tavalla eri ammattikieliä puhuvien ammattilaisten ja asiakkaan välille. Jokaisen ammattikunnan tulisi osata luopua omaan ammattikieleensä perustuvista tulkinnoista ja ottaa asiakkaan kieli yhteiseksi kieleksi asiakaskohtaamisissa.

Oletko sinä auttajan asemassa miettinyt, miten hyvin tunnet asiakkaasi? Oletko muodostanut mielikuvien ja valta-asemasi pohjalta tietynlaisen perusoletuksen asiakkaastasi? Entä mikä on se hyvä, jota juuri sinä työntekijänä tavoittelet, ja millä keinoilla pyrit sen saavuttamaan? Ratkaisukeskeisyydelläkö?

Olet työsi puolesta velvoitettu ohjaamaan asiakasta eteenpäin voimavarakeskeisesti ja osallistaen. Tämä velvoite ei toteudu, ellet aidosti pohdi, mitä asiakkaan kohtaaminen sinulle merkitsee. Vaikuttavan sosiaalityön edellytyksenä on vuorovaikutuksellinen, suunnitelmallinen, asiakasta osallistava työtapa, jonka toteutuksesta vastaa ammattitaitoinen työntekijä, jonka tulee tutkia myös omaa työtänsä.

Oma henkilökohtainen kokemukseni lastensuojelun asiakkuudesta on ajalta ennen systeemisen lastensuojelun rantautumista Iso-Britanniasta Suomeen. Olen vahvasti sitä mieltä, että systeeminen työote olisi ollut hyvä käytäntö meilläkin jo siitä asti, kun lastensuojelun sosiaalityö muotoutui Suomessa professioksi.

Sosiaalityön varhainen päätehtävä lienee ollut tuottaa toimeentulo niille ihmisille, jotka eivät itse kyenneet sitä turvaamaan. Itselläni vähävaraisuuden ahdinko johti lastensuojelun asiakkuuteen, joka olisi ollut lyhyempi ja kauniimpi, jos perheeni kohdalla olisi käytetty systeemistä työotetta. Tuon työotteen avulla perheeni olisi tullut näkyväksi lastensuojelun työntekijöille.

Minun ja lapseni kohdalle osui kuitenkin viranhaltijoita, joiden ammattietiikassa ja laintuntemuksessa koin melkoisia puutteita. Ei tapahtunut sellaista kohtaamista, joka olisi mahdollistanut asiakaslähtöisyyden. Asiakkaan mukanaan tuomia ajatuksia, kokemuksia ja näkemyksiä ei voi sivuuttaa sen enempää lastensuojelun perustyössä kuin systeemisessä perhetyössä.

Minä voimaannutin itseni lastensuojelun kokemusasiantuntijaksi ja kokemuskumppaniksi voidakseni toimia yhdistävänä tekijänä asiakasvanhemman ja viranhaltijan välillä silloin, kun yhteistyö kangertelee. Me kokemuskumppanit olemme tukena myös silloin, kun asiakasvanhempi yksinkertaisesti kaipaa tukea, jota kiireinen lastensuojelun työntekijä ei ehdi halustaan huolimatta antamaan. Teemme töitä sen eteen, että lastensuojeluprosesseissa lähennytään etääntymisen sijaan.

Toivon, että jokainen lastensuojelun parissa työskentelevä ymmärtää, että vaikka työtä tehdään asiakasperheiden elämän arjessa, ei jokainen asiakasperhe elä lastensuojelun työntekijöiden elämän arjessa. Kuinka usein kysyt itseltäsi: ”kohtaanko minä asiakkaani?”

Oletan, että lastensuojelun ammattilaiset ovat jo laajasti sisäistäneet, mitä systeeminen työote tarkoittaa heidän työnsä arjessa. Muistutan silti, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mitä systeeminen työote tarkoittaa juuri sinun asiakkaasi näkökulmasta? Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla todetaan, että ”systeemisessä lastensuojelussa sovitetaan yhteen luottamukseen perustuva moniammatillisesti toteutettava systeeminen vuorovaikutustyö, lapsen suojelu vaikeissa perhetilanteissa ja virkavastuulla tapahtuva julkisen vallan käyttö.”

Oletko miettinyt mitä omalla kohdallasi tarkoittaa luottamuksen saavuttaminen? Muistathan, että luottamus osaltaan lisää avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja hyvää dialogisuutta. Onhan työsi ytimessä kunnioittava, keskusteleva ja ratkaisukeskeinen vuorovaikutus? Työn lähtökohtana tulee myös olla koko perheen ja erityisesti lapsen tai nuoren kokemukset.

Kohtaavassa yhteistyössä on voimaa!

 

Ani Leikonniemi
Sosionomi, lapsen edunvalvoja sekä lastensuojelun kokemusasiantuntija